Lähdin matkalle tiedostaen, että tulen kokemaan uutta. Sitä lähdin hakemaan. En kuitenkaan osannut etukäteen kuvitella, kuinka paljon kaikkea matka lopulta minulle antoi.
Vanha sanonta “matkailu avartaa” on totta – ehkä enemmän kuin arjessa muistammekaan. Uudet ympäristöt, olivat ne missä päin maailmaa tahansa, avaavat silmiä ja tarjoavat loputtomasti nähtävää, koettavaa ja ymmärrettävää.
Reissu alkoi laivalla Turusta Tukholmaan. Tukholmasta jatkoimme ensin Kölniin. Kölnissä oli vielä alkureissun odottava tunnelma. Kaikki oli vielä edessä. Tutustuimme kaupunkiin, nykytaiteeseen ja Kölnin tuomiokirkkoon. Kirkossa samme odottamatta aivan uudenlaisen kokemuksen, kun ukkosmyrsky pakotti meidät jäämään kirkon seinien suojaan.
Kölnistä matka jatkui Pariisin kautta Rennesiin ja vielä Le Mont Saint Michelin luostarisaarelle. Rennesissä pitkästä matkasta väsyneinä keskittymiskykymme herpaantui ja nousimme väärään junaan. Olisi pitänyt muistaa, että samalla raiteella voi odottaa pari junaa. Illan viimeinen juna meni ilman meitä. Virheen selvittyä oli valittava kahdesta kalliista vaihtoehdosta. Ottaako taksi vai maksaakko ylimääräinen hotelliyö Rennesissä. Valitsimme taksin.
Kallis nähtävyyskierros kannatti, koska näimme Normandian kaunista maaseutua. Se oli kuin elokuvista. Mutkittelevat tiet, vanhat kivitalot ja aaltoilevat pellot. Taksin kyydissä pääsimme reissumme käänne kohteeseen Le Mont Sain Michelin luostarisaarelle. Luostari kohoaa ylhäisessä yksinäisyydessään korkealle kallioisen saaren rinteellä. Vaikuttava näky ja vaikuttava kaunis paikka viettää pari päivää.
Saarelta lähdettyämme palasimme Pariisiin, nyt pariksi päiväksi. Ensivaikuttelma oli häkellyttänyt minut kiireisyydellään ja ihmispaljoudellaan, eikä täpötäydessä metrossa rinkan kanssa matkustaminen ollut varsin miellyttävää. Pariisiin ehdimme tutustua parina päivänä kävellen. Ensimmäisenä päivänä kohteena oli Montmartre upeine näköaloineen, boheemine tunnelmineen ja tuulimyllyineen.
Toinen päivä Pariisissa olikin varsinainen kävelymaratoni. 25 kilometrin kävelyreitin varrelle osui Pére-Lachaisen hautausmaa ja siellä erityisesti Jim Morrisonin hauta, joka edelleen on yksi Pariisin suosituimpia nähtävyyksiä. Hautausmaalta suuntasimme kohti Notre damea ja edelleen Seineä pitkin kohti Eiffel-tornia. Kävelyreitin varrelle osui monia kuuluisia rakennuksia ja nähtävyyksiä.
Pariisista suuntasimme Amsterdamiin. Kanavien ja vapaamielisyyden kaupunki tarjosi päiväksi paljon nähtävää ja ihmeteltävää. Toki edellispäivän kävely ja matkan rasitukset muutenkin alkoivat jo painaa.
Amsterdamissa vietetyn yön jälkeen matkustimme vielä päiväksi Hampuriin, josta yöjuna veisi meidät Göteboriin. Hampurissa edimme näkemään paljon maailmaa, kun vietimme aikaa Miniatur Wunderlandissa. Se on ehdotomasti näkemisen arvoinen paikka niin lapsille kuin aikuisillekin. Toinen toistaan upeammat pienoismallit maailman eri kolkista jaksoivat hämmästyttää ja ihastuttaa.
Kotimatka Hampurista muodostui niin vaiherikkaaksi, etten pystynyt kirjaamaan tapahtumia ylös tuoreeltaan. Tuntui, että tarvitsin aikaa jäsentää kaiken. Eilinen kotiinpaluu oli kuin tilattu tätä varten: muu perhe oli omissa menoissaan ja sain rauhassa käydä läpi kokemuksiani muutaman tunnin ajan.
Yöjuna, joka ei koskaan päässyt perille
Hampurista nousimme yöjunaan, jonka määränpäänä oli Göteborg. Suunnitelma oli selkeä: yöjuna, aamu Göteborgissa ja siitä jatko Tukholmaan – päivä kaupungissa ennen iltalaivaa.
Todellisuus kirjoitti kuitenkin toisenlaisen tarinan.
Kello kolmelta aamuyöstä juna oli pysähtynyt Tanskan puolelle aivan rajan tuntumaan. Kuulutus kertoi, ettei matka jatku junalla – meidät kuljetettaisiin bussilla Malmöön.
Siinä me sitten olimme: unisina, pimeässä ja vesisateessa siirtymässä bussiin.
Tunnelmassa oli kuitenkin jotakin yllättävän rauhoittavaa. Ajattelin, että tämä on tilaisuus nähdä Tanska heräämässä uuteen päivään bussin ikkunasta.
Ja niin se olikin.
Aamu valkeni nopeasti. Silmät painuivat välillä väkisin kiinni, mutta maisemien katsominen piti hereillä. Iso-Beltin sillan kohdalla yritin erityisesti pysyä valveilla – 18 kilometrin mittaisen ylityksen aikana uni kuitenkin vei välillä mukanaan.
Viivästyksiä, epävarmuutta – ja tyyneyttä
Malmössä jatkoimme junalla Göteborgiin, vain kuullaksemme, että yksikään juna ei lähtisi Tukholmaan ennen kuin radan sähkövika olisi korjattu.
Päivä oli jo pitkällä ja iltalaiva lähestyi.
Odottaminen, epävarmuus ja aikataulujen venyminen ovat tilanteita, jotka helposti herättävät stressiä. Tällä kertaa ne herättivät minussa jotain aivan muuta.
Tyyneyttä.
Sähkövika korjaantui lopulta ja pääsimme liikkeelle iltapäivällä. Varmaa saapumisaikaa Tukholmaan ei kuitenkaan osattu antaa. Onneksi meille lohdutuksena viivästyksistä oli järjestetty matkustus ykkösluokassa leveine penkkeineen, se teki väsyneenä matkustamisesta hieman mukavampaa.
Matkan varrelle mahtui vielä yksi pysähdys ennen Tukholmaa, kun jouduimme odottamaan poliiseja muutamaa asemaa ennen määränpäätä. Mutta kaikesta huolimatta – tai ehkä juuri siksi – saavuimme satamaan ajoissa. Lähtöselvityksen sulkeutumiseen jäi vielä reilut 20 minuuttia.
Ei tullut edes kiire 🙂
Mitä matka oikeastaan opetti
Kotimatkan käänteet vaativat jälkikäteen sulattelua. Ei niinkään siksi, mitä tapahtui – vaan siksi, mitä ei tapahtunut minun sisälläni.
En panikoinut.
En turhautunut.
En kiukustunut.
Tämä oli minulle uusi kokemus.
Olen jo pidemmän aikaa tuntenut, että olen muuttunut – että luotan enemmän siihen, että asiat järjestyvät. Tämä matka vahvisti tunteen. Reissun aikana en hätääntynyt kertaakaan. En edes silloin, kun Ranskassa hyppäsimme väärään junaan ja jouduimme toteamaan, että seuraava oikea yhteys lähtee vasta seuraavana aamuna.
Olin lähtenyt seikkailuun. Ja seikkailu tarkoittaa minulle sitä, että kaikkea ei voi etukäteen tietää tai suunnitella.
On elettävä hetkessä.
Läsnäolon voima
Vasta kotiin päästyäni ymmärsin, kuinka vahvasti olin elänyt koko matkan tässä hetkessä. Tulevaa ajattelin vain sen verran, että löysimme seuraavan aseman, oikean junan ja oikean laiturin.
Kaikki muu sai tulla omalla painollaan.
Tämä tapa olla muutti myös tapaani kokea ympäristö. Näin kaupungeissa enemmän kauneutta – mutta myös niiden nurjan puolen. Kokemus syveni ja merkityksellistyi.
Ja ehkä tärkeimpänä kaikesta: tunsin syvää kiitollisuutta.
Kiitollisuutta siitä, että uskalsin lähteä.
Siitä, että minulla oli ystävä, jonka kanssa jakaa matka.
Siitä, että kehoni jaksoi ja kantoi.
Siitä, että perhe antoi tilaa ja tuki lähtemistä.
Ja siitä, että minulla oli mahdollisuus ylipäätään matkustaa.